Melontaretkeily: kanootilla ja kajakilla Suomen vesille

Suomessa on lähes 188 000 järveä, tuhansia kilometrejä jokireittejä ja maailman kaunein saaristo – silti moni retkeilijä tuntee vain polut ja pitkospuut. Melonta avaa luontoon aivan uuden näkökulman: vesiltä käsin tutut maisemat näyttävät erilaisilta, rannoille pääsee paikkoihin joihin polut eivät vie, ja hiljaisuus on vielä syvempää kuin metsässä. Melontaretkeily ei myöskään vaadi vuosien harjoittelua, vaan alkuun pääsee yhden opastetun retken jälkeen.

Kanootti vai kajakki – kumpi sopii sinulle?

Ensimmäinen valinta koskee kalustoa. Avokanootti eli "intiaanikanootti" on retkimelojan kuormajuhta: siihen mahtuu reilusti tavaraa, kyytiin pääsee koira tai lapsi, ja rannalle nouseminen on helppoa. Kanootti sopii erinomaisesti suojaisille järvi- ja jokireiteille, ja sitä melotaan yksilapaisella melalla joko kaksin tai yksin.

Kajakki puolestaan on nopeampi, vakaampi aallokossa ja vähemmän altis tuulelle, koska meloja istuu lähellä vedenpintaa. Umpinainen kansi ja aukkopeite pitävät melojan kuivana, mikä tekee kajakista luontevan valinnan merelle ja suurille selkävesille. Tavaratilaa on vähemmän, mutta viikonkin retkelle varusteet mahtuvat vesitiiviisiin luukkuihin, kun pakkaa harkiten.

Aloittelijan ei kannata heti ostaa omaa kalustoa. Melontaseurat, vuokraamot ja ohjelmapalveluyritykset tarjoavat kalustoa ja alkeiskursseja ympäri maan, ja muutaman kokeilun jälkeen tietää jo paljon paremmin, millainen kaluston tarve itsellä on.

Turvallisuus vesillä on taitolaji

Vesillä pienetkin virheet voivat kertautua nopeasti, joten turvallisuusajattelu kuuluu melontaan alusta asti. Melontaliivi puetaan aina, säällä kuin säällä – se ei ole neuvottelukysymys. Kylmä vesi on suomalaisen melojan suurin riski: keväällä ja alkukesästä järvivesi voi olla vain muutaman asteen lämpöistä, jolloin kaatuminen ilman asianmukaista varustusta on vakava tilanne.

Perusohje kuuluu: pue veden, älä ilman lämpötilan mukaan. Viileän veden aikaan märkäpuku tai kuivapuku on viisas hankinta. Lisäksi jokaisen melojan tulisi harjoitella kaatumista ja veneeseen paluuta valvotusti ennen omatoimisia retkiä. Reittisuunnitelma kerrotaan aina jollekulle, sääennuste tarkistetaan ennen lähtöä, ja tuulen yltyessä osataan jäädä rantaan. Avovesillä ei ylitetä selkiä, joita ei tarvittaessa jaksa uida.

Parhaat melontareitit eri puolilla Suomea

Aloittelijalle sopivia reittejä löytyy joka maakunnasta. Etelä-Suomessa Nuuksion ja Evon järviylängöt tarjoavat suojaisia vesiä ja valmiita taukopaikkoja. Saimaan sokkeloinen saaristo on retkimelojan paratiisi: satoja kilometrejä reittejä, autiotupia ja mahdollisuus nähdä maailman uhanalaisin hylje, saimaannorppa – kunniallisen etäisyyden päästä toki.

Jokimelontaa kaipaavalle Oravareitti Juvalta Sulkavalle on klassikko, joka sopii myös ensikertalaiselle. Pohjoisempana Kitkajoki ja Oulankajoki Kuusamossa tarjoavat vauhdikkaampia koskiosuuksia kokeneemmille. Merimelonnan ystävät suuntaavat Saaristomerelle tai Kvarkenin ainutlaatuiseen maankohoamissaaristoon, missä reitit kulkevat tuhansien saarten lomassa.

Monen reitin varrella on Metsähallituksen ylläpitämiä tulentekopaikkoja ja laavuja, joten melontaretken voi yhdistää saumattomasti muuhun retkeilyyn. Kartat ja reittikuvaukset löytyvät Luontoon.fi-palvelusta ja melontajärjestöjen sivuilta.

Retkimelonnan pakkaaminen ja rytmi

Melontaretkellä pakkaaminen eroaa vaelluksesta yhdessä olennaisessa asiassa: kaikki kastuu, ellei sitä suojaa. Kuivapussit ovat välttämättömyys – makuupussi, vaatteet ja elektroniikka pakataan omiin pusseihinsa ja pussit kiinnitetään veneeseen, jotta ne eivät kaatumistilanteessa lähde omille teilleen.

Päivämatkaksi aloittelijalle sopii 10–15 kilometriä, kokeneemmalle 20–30. Vastatuuli voi kuitenkin puolittaa vauhdin, joten suunnitelmaan kannattaa jättää joustoa ja varapäivä. Paras melontarytmi syntyy, kun taukoja pitää parin tunnin välein: jalat saavat verenkiertoa, hartiat lepäävät ja maisemat ehtii todella nähdä. Melonta ei ole kilpailu, vaan tapa kulkea.

Melontatekniikan perusteet säästävät voimia

Moni aloittelija melova käsivoimin ja ihmettelee, miksi hartiat ovat tulessa jo tunnin jälkeen. Tehokas melonta tulee keskivartalosta: mela viedään eteen vartaloa kiertäen, lapa upotetaan kokonaan veteen ja veto tehdään kiertämällä ylävartaloa, ei käsiä koukistamalla. Kädet toimivat lähinnä melan pidikkeinä – voima tulee selän ja vatsan suurista lihaksista, jotka jaksavat tuntikausia.

Toinen perusasia on rytmi. Tasainen, rauhallinen tahti vie pidemmälle kuin kiivas riuhtominen, ja pariairoisessa kanootissa perämelojan tehtävä on sovittaa tahti keulamelojan mukaan. Ohjaus hoituu kajakissa useimmiten jalkaohjattavalla peräsimellä tai kallistuksilla, kanootissa perämelojan J-vedolla, jonka oppii parissa illassa.

Tuulessa ja aallokossa kannattaa muistaa kaksi sääntöä: aallot otetaan mieluiten keulasta tai viistosti, ei kylkeen, ja rantautuminen suunnitellaan ajoissa. Väsyneenä ei tehdä päätöksiä – tauko rannassa on aina oikea ratkaisu, kun olo alkaa epäilyttää.

Vesille kannattaa lähteä

Melontaretkeily yhdistää parhaat puolet retkeilystä ja veneilystä: hiljaisen etenemisen, lihasvoimalla liikkumisen ja pääsyn paikkoihin, jonne muut eivät pääse. Aamuinen tyyni järvenselkä, kun mela rikkoo peilityynen pinnan ja kuikka huutaa jossain kaukana, on kokemus joka ei unohdu.

Aloita opastetulta retkeltä tai kurssilta, hanki turvataidot kuntoon ja lähde ensin lyhyelle reitille tutuille vesille. Vesistöjen Suomi odottaa – ja sen näkee kunnolla vasta veden pinnalta.